1. maaliskuuta 2013

1.3.2013 Kahvimesta+Keikkamesta, Salo

Kahden keikan ilta oli tiedossa maaliskuun kunniaksi Salossa. Ensimmäinen n. puolen tunnin ”lämmittelyveto” oli n. 22 aikaan pienehkössä Kahvimestassa, Keikkamestan alakerran pubimaisessa miljöössä. Yleisöä oli kerääntynyt pöytiin istumaan, mutta mitään yleisöryntäystä ei Kahvimestassa kuitenkaan ollut. Olisi kannattanut ainakin AHOLA-fanien tulla, koska tällä minikeikalla kuultiin illan ainoa AHOLA-biisi: The Spell 

Muina biiseinä kuultiin mm. allekirjoittaneen suosikki Shirellesin Will You Love Me Tomorrow, J.Karjalaisen Keihäänkärki, CCRn Bad Moon Rising ja Queenin Love Of My Life.


Minikeikan jälkeen sitten Keikkamestaan odottelemaan illan täyspitkää vetoa. Keikkamesta on nimensä mukaan suht iso ja lavakin oli siis tällä kertaa ruhtinaallisen kokoinen duolle ja soundit oli kohdillaan! Yleisöä oli tullut paikalle mukavasti, joka otti duon lämpimästi vastaan. Huudatukset ja yhteislaulukohdat menivät mallikkaasti ja olihan siinä aina välillä olo, kuin olisi ollut täydenkuun aikaan susilauman keskellä :) Hieno meininki yleisöllä!

Setti sisälsi taas biisejä laidasta laitaan. Jos et tiedä vielä mitä, kannattaa itse tulla paikan päälle kuulemaan, kuinka yllättävän monipuolinen J.Aholan akkarisetti on ;) YouTube-videot eivät anna sitä todellista käsitystä siitä, miten hyvä esiintyjä J.Ahola on ja kuinka interaktiivisia ja humoristisiakin keikat ovat. Se pitää ehdottomasti kokea henkilökohtaisesti! Mainittakoon kuitenkin tämän keikan osalta setissä vähän harvemmin soitetuista helmistä Nat King Colenkin tulkitsema Nature Boy ja Queenin Crazy Little Thing Called Love. Ave Maria kuultiin jälleen akustisena versiona.



Tunnelmallinen ja varsin hieno ilta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti